keskiviikko 25. elokuuta 2010

Tunnustus

Miss Dior Enkelin siivet- blogista on muistanut minua tämmöisellä tunnustuksella. Kiitokset!:) Tunnustuksen saajan pitää kertoa 7 asiaa itsestään ja jakaa tämä seitsemälle kauniille blogille eteenpäin. Tätä jään vielä toviksi pohtimaan, koska näyttää siltä, että tämä tunnustus on kiertänyt lähes kaikissa blogeissa, joita luen. Jospa annankin sen kaikille? Ja joillekin siis jo uudestaan:)

Eli 7 asiaa minusta:

1. Olen palannut hoitovapaalta töihin.
2. Edellisestä johtuen käsitöille jää ihan liian vähän aikaa:(
3. Toivon, että pihalla kököttövä keskeneräinen leikkimökki valmistuu pian!
4. Tällä hetkellä kesken on toinen pitsimatto leikkimökkiin.
5. Haaveilen tilasta johon voisi kasata kangaspuut (ja ajasta, jolloin voisi kutoa...)
6. Ilman viilettyä olen taas ottanut villasukat käyttöön.
7. Tekisi kyllä mieli neuloa uudet villasukat!

perjantai 6. elokuuta 2010

Leikkimökin matto

Tämän kesän projektina on ollut tehdä tytöille leikkimökki. Hitaasti valmistuu, mutta voiton puolella ollaan jo! Enää puuttuu ovi, terassin kaiteet ja räystäänaluslaudat. Sisustus jää ensi kesään. Saattaa kyllä olla, että en malta olla jo hieman sisustamatta, koska mattokin on jo valmiina:) Tässä matto on kuvattuna mökin uutuuttaan kiiltävällä lattialla! Ohjeen nappasin täältä. Ehkä vähän arka väri leikkimökkin, mutta matto on ainakin sopivan kokoinen napattavaksi pesukoneeseen tarvittaessa.